Ohita navigaatio

Mikä päivä tänään on? #PALKKAPÄIVÄ!

Kunta-alan järjestöjen yhteinen #palkkapäivä- mielenilmaus järjestettiin Helsingin Senaatintorilla 5.4.2022. OAJ Päijät-Häme järjesti tapahtumaan yhteiskuljetuksen Lahdesta. Mukaan lähteneiden määrä ei ollut suuren suuri, mutta joukko oli sitäkin äänekkäämpi. Mukana yhteiskyysissä olivat myös OAJ Kymenlaakson puheenjohtaja O-P Hakkarainen ja alueasiantuntija Tuomas Riikonen. Toppavaatteet oli kaivettu kaapista ja niitä tosiaan tarvittiin Senaatintorin jäätävässä tuulessa ja tuiskussa. Vaikka keli oli yhtä kylmä, kun valtakunnansovitteljan antama sovintoesitys, tunnelma oli lämmin. Torille pakkautuneet mielenosoittajat osallistuivat innnokkaasti toimittaja Ina Mikkolan johtamaan huudatukseen.  Mikä päivä tänään on? PALKKAPÄIVÄ!- huuto kuului torilla toistuvasti tapahtuman aikana. Ina Mikkolan mitä te haluatte-kysymykseen kunta-alan väki vastasi: arvostusta, palkkaa, massia!

Ammattijärjestöjen ja neuvottelujärjestöjen puheenjohtajat aloittivat tapahtuman henkeä nostattavilla puheilla. Puheenjohtajan Olli Luukkainen kertoi, että kunta-alan työntekijät eivät vaadi kuuta taivaalta, vaan arvostusta ja oikeudenmukaista palkkaa. Yleisö hurrasi ja huusi ja olipa paikalla useita median edustajiakin tallentamassa historiallista tapahtumaa. Jonna Tervomaa heitti keikan lumesta ja jäästä liukkaalla esiintymislavalla sormet umpijäässä soittelevan kitaristin säestyksellä. Välillä pyyhittii lunta miksauspöydältä ja tehtiin tunnelmaan sopivaa taukojumppaa. Paikalle oli kutsuttu puolueiden edustajia pitämään puheita mielenosoitusväelle. Puhujat vakuuttivat arvostavansa kunta-alan työntekijöitä ja toivovansa heillle oikeudenmukaista palkkaa.

Tapahtuma päättyi räppäri Palefacen esiintymiseen. Paleface mainitsi, että osoitimme mieltä historiallisella paikalla. Kokoontuivathan vuoden 1956 yleislakon aikaan palkansaajat osoittamaan mieltä samalle paikalle. Tuuli yltyi, plektrat katkeilivat kylmyydestä ja kitara meni epävireeseen, mutta kekka jatkui taustojen tahdissa. Yleisö pääsi osallistumaan laulamalla kertosäkeitä ja tansimmalla villisti kyltit heiluen. Lopuksi otettiin vielä fanikuvia Ina Mikkolan ja Palefacen kanssa. Näkyypä niissä OAJ Päijät-Hämeen edustajiakin melkein eturivissä.

Palefacen sanoin: ”Tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitaan ja me voidaan tehdä mitä halutaan.”

Uutiset

Uutiset

School's out 2022

13.05.2022

Uutiset

Onnea Katarina Murto!

11.05.2022

Tapahtumat

Tapahtuma | 18.5.2022

Hallitus

Tapahtuma | 3.6.2022

Ammatillisten Etkot

Tapahtuma | 4.6.2022

School's out

Yhdistyksemme

OAJ Päijät-Häme toimii jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Yhdistys vastaa lahtelaisten yhdistysten neuvottelutoiminnasta.