Pisatulokset.
Niihin puhe kääntyi vastaansanomattomasti, kun istuimme itsenäisyyspäivää tuttavapariskunnan kanssa. Kolme neljästä meistä on opettajia ja neljäskin lukemisalan ammattilainen, joten keskusteluaiheen valikoituminen ei sinänsä ollut yllätys. Eikä sekään ollut yllätys, että puhumme vapaa-ajalla työmme ongelmista. Se on kai osa sitä kuuluisaa työn kutsumusta.
Aluksi tarjosin Pisaongelman syyksi kouluun liittyviä asioita. Tiedättehän; inkluusion toteutus, resurssien puute, hankehumppa, ryhmäkoot, opetustilat jne. Mutta kokenein meistä, yläkoulusta ja lukiosta vuorotteluvapaalle työstään uupunut opettaja, sanoi, ettei se ole koko totuus. Tai itse asiassa totuus lainkaan. Yhteiskunta ja koti. Muutokset niissä. Sieltä ongelmat juurtavat juurensa. Ammattioppilaitoksessa opettava komppasi.
Haastoin vielä: entä koulu? Voisiko olla, ettei koulu (= opetussuunnitelma, opetuksen toteutustapa, digitalisaatio) ole pysynyt perässä? Tai me, lähempänä eläkeikää kuin uran aloitusta olevat opettajat, joiden oppilaat ovat iältään jossain omien lastemme ja lastenlastemme välimaastossa?
Joo, toki. Peiliin voi ja pitää katsoa. Sieltä näkyy vakavailmeinen naama, joka on ihan asiallisen näköinen ja ulos ovesta maailmaan astumiseen kelpaava yksilö. Eikä sillä ole puhelinta kourassa peiliselfietä ottamassa. Vielä ihan käyttökelpoinen opettajayksikkö siis. Ja on niitä nuoriakin opettajia jossain, kerrotaan.
Puhelimen käytön ja ruutuajan räjähdysmäisestä kasvusta sekä siitä seuranneen keskittymiskyvyn lyhentymisestä sekunteihin on puhuttu loputtomasti jo ennen näitä Pisatuloksia. Sanotaan, ettei mitään tarvitse lukea ja omaksua etukäteen, kun kaiken voi tarkistaa on-line milloin tahansa.
Näillä main jossain piilee asian ydin. Jos kokonaisuuksia ja asioiden suhteita ei hahmota, ei yksityiskohdilla ole juuri mitään käyttöä. Ne jäävät irrallisiksi elementeiksi, joihin voi humpsahtaa liian syvälle, kun luulee yhden sellaisen olevan ainoa asia. Ja huomenna toinen. Lapsi tai nuori ei ole valmis itseohjautuvuuteen, varsinkaan kaiken tämän keskellä.
Tässä koulu on edelleen oikealla tiellä. On viisasta rakentaa oppiminen ja maailman hahmottaminen kokonaisuuksien ympärille, hellästi mutta päättäväisesti ohjaten. Jatkakaamme siis sitä edelleen sitkeästi ja sinnikkäästi. Myös siellä kotona. Sitä opettaja toivoo.
Mutta jos luet tätä vielä tänne asti, olet todennäköisesti old school -osastoa. Kirjaimellisesti. Kuka muu nyt lukee näin pitkää tekstiä ihan vapaaehtoisesti? Tänne asti viitsineelle annan kannustuspalkinnon: taputa itseäsi ja vierelläsi olevaa hellästi hartioille ja sano ääneen, että olen/olemme hyviä ja riittäviä juuri tällaisina omina itsenämme. Voimme antaa vain rajallisen määrän hyvää maailmalle, mutta varmasti annamme sen kaiken!
Marko Varjos
alueasiantuntija