Ohita navigaatio

Tammikuun blogi

Ikinä en olisi uskonut, että myös toinen kauteni alueellisena koulutusvastaavana alkaa koronan sanelemien rajoitusten puristuksessa! Onneksi sekä tapahtumien järjestäjät että osallistujat alkavat olla melkoisia konkareita niin tapahtumien uudelleenjärjestelyissä kuin myös niiden turvallisessa toteutuksessa. Tästä syystä en heitä kirvestä vieläkään kaivoon, vaan toiveikkaana mietin, mitä kaikkea mukavaa alueen opettajat kevään valon lisääntyessä ehkä haluaisivat tehdä.

Aivan täysin ilman koronaleikkuria ei kuitenkaan liikkeelle nyt päästy, vuoden ensimmäinen uusien puheenjohtajien ja sihteerien koulutus peruuntui. Veitsen terällä on myös aktiivitoimijoiden koulutus helmikuun puolivälin paikkeilla.

Vuoden ensimmäinen jäsenten tapaus tulee olemaan Kape Aihisen kokkikoulu ja se toteutuu varmasti, koska kokkailut sujuvat etänä! Tämän tilaisuuden pääjärjestäjä on OAJ Satakunta ja muut alueet saivat ostaa paikkoja siihen, joten yhtä aikaa kokkailee useita satoja opettajia ympäri Suomea. Toivottavasti lopputulokset ovat herkullisia.

Kalenteriin on myös kiinnitetty 30.3. ihastuttavan Anna Lohmanin luento stressistä. Pääsemme myös samalla palaamaan Felmanniaan, joka on hieno paikka hyvällä sijainnilla.

Suunnitelmissa on myös kevään aikana järjestää eläketietoilta ja ehkäpä infoa myös siitä, mitä oppivelvollisuusiän nostaminen on tuonut mukanaan. Syksyn liikuntapäivä saanee keväisen jatkon ja myös liikuntahaaste on tekemässä paluuta. Maaliskuussa tavataan jo perinteeksi muodostuneessa leffaillassa. Jos korona suo.

Nähdään taas kaikenlaisissa riennoissa ja laita minulle viestiä, jos jotain toiveita on mielessä!

t. Anna Muikku, alueellinen koulutusvastaava

Uutiset

Uutiset

School's out 2022

13.05.2022

Uutiset

Onnea Katarina Murto!

11.05.2022

Tapahtumat

Tapahtuma | 18.5.2022

Hallitus

Tapahtuma | 3.6.2022

Ammatillisten Etkot

Tapahtuma | 4.6.2022

School's out

Yhdistyksemme

OAJ Päijät-Häme toimii jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Yhdistys vastaa lahtelaisten yhdistysten neuvottelutoiminnasta.