Sopimusneuvottelut 2022 ovat tätä kirjoitettaessa helmikuun puolessa välissä alkaneet. Tavoitteet ja realiteetitkin ovat pikkuhiljaa valkenemassa. Keväästä on tulossa kaikin puolin mielenkiintoinen sopimuskierros. Näin sanotaan toki joka kierroksella, mutta tänä vuonna sille on tavallista enemmän katetta.
Päätavoitteet ovat selvät: ostovoima on säilytettävä ja myös kasvatettava samalla kun opettajien työolot ja -ehdot on saatava paremmiksi. Yksinkertaisesti sanoen raha- ja tekstikysymykset.
Kuilu on valtava odotusten ja todellisuuden välillä. Tämä koskee molempiin suuntiin ajateltuna. OAJ ja koko julkisen sektorin työntekijäkenttä on tuskastunut palkkojen ja työehtojen jälkeen jäämiseen yksityisten alojen kehitykseen verrattuna ja vaatii palkkaohjelmaa. Työnantajapuoli KT:n suulla ilmoittaa, ettei mitään mahdollisuuksia ole korkeampiin palkankorotuksiin vaan ennemminkin tuskin minkäänlaisiin. Valtio velkaantuu, kunnilla ei ole rahaa.
Tilastollinen fakta on selvä ja meidän puolellamme: julkisella sektorilla ei ole liukumia, joten (vaikka saamme samat nimelliskorotukset kuin muutkin) jäämme koko ajan jälkeen. Tähän liittyy myös se perustelumme, ettei mitään yleistä linjaa voi olla olemassa. Liukumien puutteet korjaava palkkaohjelma on siksi tarpeen. Pisimmällä vaatimuksissaan on sosiaali- ja terveysalan järjestöt, mutta myös opettajien tilanne on sama. Sopimusneuvotteluissa tulemme edellyttämään samaa korotustasoa kaikille.
Inflaatio laukkaa todella korkealla. Vaikka tuleva sopimus olisi useampivuotinen, palkoista sovitaan lyhyemmälle ajalle. Emme voi sitoutua siihen, mitä tulevaisuudesta emme tiedä. Todennäköisesti palkoista sovitaan ensin vain tälle vuodelle ja ensi vuoden palkat sovitaan syksyllä.
Työmarkkinoilla ollaan siirtymässä vahvasti kohti paikallista ja yrityskohtaista sopimista. Tämä on työnantajapuolen yleinen tavoite, jonka tarkoituksena on paitsi sopia aidosti paikallisten olosuhteiden mukaisesta palkankorotusvarasta, myös horjuttaa liittojen asemaa yksittäisen palkansaajan tukena.
On selvää, ettei yksittäisellä työntekijällä tai paikallisella yhdistyksellä samanlaisia mahdollisuuksia sopia työehdoista kuin valtakunnallisilla liitoilla. Oma lukunsa kehityksessä on se, että yrityskohtaiset sopimukset ovat salaisia, koska ne sisältävät yritystason tietoja. Vertailua ei voisi siis enää tehdä.
Paikallisen sopimisen lisääminen on työnantajapuolen tavoitteena myös julkisella alalla. Se näkyy ensin yksityisen opetusalan sopimustavoitteissa. Paikallinen sopiminen on hyväksyttävissä, jos sopimuksen perälautana on paluu yleiskorotukseen ellei paikallisella tasolla päästä sopimukseen. Jos perälautana on työnantajan oikeus päättää korotusten määrästä ja jakautumisesta, ei tilanne ole hyväksyttävissä.
”Maisterille maisterin palkka” on OAJ:n tavoite jo useamman vuoden ajalta. Se on edelleen ajankohtainen vaatimus. Tämä tarkoittaa alimpien palkkojen nostamista. Tavoitteena on sanottu, että peruspalkan tulisi alkaa kolmosella. Tämä vaatisi toteutuessaan ylimääräisen rahan lisäksi sisäistä solidaarisuutta, koska sopimuksen rahoilla tuskin voidaan kattaa koko vaatimusta.
Sama solidaarisuuden vaatimus koskee oikeastaan mitä tahansa opettajaryhmälähtöistä, sinänsä hyvinkin perusteltua vaatimusta. Sopimusneuvotteluissa sovitaan raami, kokonaispotti, joka
jakautuu eri tahojen tarkempien neuvottelujen tuloksena. Raamia ei voi ylittää eikä koko, yleensä %-perusteista pottia jaeta rahana. Aina on tekstimuutoksia, jotka myös maksavat.
Jokaiselle muutokselle lasketaan kustannusvaikutus ja se vähentää käytettävissä olevaa rahaa eli palkankorotusvaraa. Jos haluamme esimerkiksi pudottaa opetusvelvollisuuksia, saattaa se syödä merkittävänkin osan korotusvarasta. On arvovalinta, kumpaa haluamme.
Miten kevät etenee? Sopimuskausi loppuu helmikuun lopussa. Jälkivaikutuksen ansiosta sopimusta noudatetaan kunnes uusi sopimus on saatu hyväksytyksi. Aivan heti maaliskuun alussa sopimus tuskin on valmis, koska mm. hallituksen kehysriihi on myöhemmin. Valtion raha on oleellinen osa kuntien taloutta ja siten koko sektorin palkkoja.
Järjestövalmiutta eli lakkovalmiutta ollaan nostamassa. Se on oleellinen osa neuvottelujen kulkua. Lakko on aina viimeinen vaihtoehto, mutta siihenkin on valmistauduttava ellei meille kohtuullinen sopimus muuten synny.
Valtakunnansovittelijan pöydästä ei kuitenkaan koskaan tule oleellisesti parempaa sopimusta. Siellä ei myöskään enää varsinaisesti neuvotella, vaan sopimusehdotus rakentuu sen hetkisistä palikoista eikä mitään uutta neuvotteluun enää voi tuoda. Myös lakon kustannukset on huomioitava niin liiton kuin jäsenenkin tasolla.
Lakkoon ei siis pyritä, mutta työkalupakissa se on käytettävissä.
Marko Varjos, alueasiantuntija