Opettajan ajasta kuluu liian suuri aika muuhun kuin opetukseen. Tämä on silkkaa tuhlausta. Jos opettaja järjestelee, siivoaa, tekee toimistotöitä tai puuhaa jotain, jonka toinen ammattilainen tekisi omana työnään tehokkaammin, hukataan jo valmiiksi niukkoja resursseja aivan väärään kohtaan.
Näitä tehtäviä ovat sellaiset asiat, joihin ei tarvita opettajan ammatillista osaamista. Päinvastoin, niihin tarvitaan aivan jotain muuta ammatillista osaamista. Toimistotyötä tai siivoamista tekee toinen ammattilainen tehokkaammin, tarkemmin ja myös oman alansa määräykset ja lait tuntien. Opettaja on hyvin epäpätevä ja tuottamaton näissä hommissa.
Opettajan tehtävien hajaantuminen aiheuttaa sen, ettei yhteenkään tehtävän osa-alueeseen voi enää keskittyä kunnolla vaan kaikki kärsivät. Työteho laskee entisestään ja stressitaso nousee. Opettaja alkaa kokea eettistä kuormittumista, koska ei voi tehdä työtään niin kuin hän on sen sisäistänyt ja aikanaan koulutuksessaan oppinut. Pahimmillaan opettaja kuormittuu työkyvyttömäksi.
Opettajan työn hajanaisuus ja epäolennaisuuksien lisääntyminen näkyy selvästi OAJ:n työolobarometreissä ja kyselyissä. Opettajat uupuvat ja harkitsevat alan vaihtoa. Sama ilmiö on huomattu myös sosiaali- ja terveysalalla. Jos lastenlääkäri joutuu pesemään vastaanoton jälkeen leluja tai sairaanhoitaja täyttämään varastohyllyjä, on kyse samanlaisesta resurssien tuhlaamisesta.
Sosiaali- ja terveyspuolella työtehtävien tarkoituksenmukaisuutta pohditaan tosissaan. Taustalla on tietysti kaoottinen henkilöresurssipula, johon käännetään kaikki kivet sen helpottamiseksi. Sama resurssipula ja tuhlaus toteutuu ikävä kyllä myös opetussektorilla aina varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Myös opetuspuolella on vakava työvoimapula.
Ongelmaa voitaisiin ratkaista suhteellisen pienellä muutoksella. Työtehtävien uudelleen miettimisellä voitaisiin jopa säästää kustannuksista jokaisen eri ammattilaisen työtehon kasvaessa hänen keskittyessään omaan työhönsä sataprosenttiesti.
Vuosityöaika on yksi ratkaisu. Kun jokainen työtehtävä on saman arvoinen ja mitataan ajassa, selviää koulun johdolle vastaansanomattomasti, ettei opettajan aikaa kannata tuhlata opetukseen liittymättömiin tehtäviin. Myös opetusvelvollisuustyöajassa ja muissa työaikamuodoissa pitäisi kyetä muodostamaan yhtä selkeä kuva prioriteeteistä.
Näin ainakin periaatteessa, todellisuus on usein toinen. Kaikkea työtä ei kyetä kirjaamaan näkyväksi tai sopimus ei tunnista sitä lainkaan. Työtä silti määrätään tehtäväksi. Sen lisäksi kerran purettuja rakenteita on hankala palauttaa uudelleen. Jos tukipalveluhenkilöstöä on supistettu aikoinaan, on siihen uudelleen satsaaminen usein kovin vaikeaa.
Koulutus ratkaisee Suomen tulevaisuuden. Tämä on harvinaisen totta ja sen pitää olla johtotähti kaikessa ajattelussa. Aina se ei ole raha, joka ratkaisee ja pelastaa tulevaisuuden. Resurssejakin tarvitaan, mutta myös ne on myös käytettävä viisaasti. Suomella ei ole varaa tuhlaukseen vaan pienen maan vähät resurssit on keskitettävä sinne, mistä niistä saadaan paras hyöty.
Lääkärillä ja sairaanhoitajalla hoitotyöhön, opettajilla opettamiseen.