Ohita navigaatio

Haastattelussa huhtikuun liikuntahaasteen voittaja Merja Kukkola

1. Missä koulussa työskentelet ja mitä / keitä opetat?
Opetan Nastopolin lukiossa, mutta lukion lakkauttamispäätöksen myötä ja koulun oppilasmäärän vähentyessä olen opettanut myös Lyseon ja Kannaksen lukioissa. Valmistun syksyllä Helsingin yliopistosta oikeustieteen maisteriksi, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jatkanko opettajana vai kokeilenko uutta ammattia. Olenkin opettanut myös oikiksen valmennuskursseilla.
2. Millaisista liikuntalajeista mahtava liikuntakuukautesi koostui?
Aloitin aamuni kävelyllä ja työpäivän jälkeen kävin pyöräilemässä tai hölkkäämässä. Iltaisin saatoin tehdä joogaa tai pilatesta sekä kuntopiiriä (lihaskuntoa tulee tehtyä ihan liian vähän). Osa kävelylenkeistä oli patikointia, koska tykkään retkeillä. Tosiasiassa liikuntasuorituksia oli enemmänkin kuin se 65, koska saatoin pari kertaa päivässä tehdä kävelyretken. En päässyt pääsiäisenä Lappiin hiihtämään ja purin pettymystä retkeilyllä 😄
3. Oletko normaalistikin näin aktiivinen liikkuja, vai innostuitko liikkumaan enemmän tämän haasteen myötä?
Olen aktiivinen liikkuja muutenkin, mutta aktiivisuuteni liittyy enemmän korona-aikaan ja etäopetukseen kuin haasteeseen. Tosin haastekin on tuonut lisätsemppiä. Olen jatkanut liikkumista
suunnilleen samalla tavalla muuten, mutta pilates on jäänyt vähemmälle. Minulle tulee välillä ajanjaksoja, etten ole niin aktivinen. Yleensä syksyllä into hiipuu ennen hiihtokauden alkua. Liikunta on minulle tärkeää, koska se auttaa jaksamaan ja pitää mielen virkeänä.
Asetan aina itselleni liikunnallisia haasteita, esimerkiksi kesäksi minulla on ollut useampana vuonna kilometritavoite, johon pyrin. Se on viime vuosina ollut 3000 km. Lisäksi olen osallistunut erilaisiin liikuntatapahtumiin. Jos on ilmoittautunut vaikkapa ylämäkijuoksuun, niin ei sinne kehtaa mennä, jos ei ole mitenkään valmentautunut. En ole mitenkään erityisen urheilullinen, mutta tykkään haasteista ja olen sitkeä. Toisaalta tykkään liikkuessa nautiskella ja havainnoida ympäristöä. Osa liikunnasta on hyötyliikuntaa ja huhti-syyskuun välisenä aikana pyrin pyöräilemään joka paikkaan. Kesällä teen pyöräretkiä, retkeilen ja melon.
4. Mitä kesäliikuntaa suosittelisit kollegoillesi?
Ensi kesänä matkailu muualle on osin mahdotonta ja hankalampaa, joten suosittelen kaikille pyöräretkeä kotimaassa. Itse tykkään matkailla muutenkin pääasiassa kotimaassa kesällä pyöräillen ja meloen. Turun saaristo on hieno ja ainutlaatuinen paikka ja sopii erinomaisesti pyöräilyyn. Lahden ympäristössäkin on hienoja pyöräilymaastoja. Netistä löytyy hyviä vinkkejä. Kannattaa ottaa mukaan eväitä ja retkeilijän asenne. Pyöräillessä pääsee pitkälle ja samalla pystyy havainnoiman ympäristöä. Suosittelen myös melontaa ja esimerkiksi Päijänteen kansallispuistoa. Kajakista katsellen näkee maailman ihan uudesta perspektiivistä. Melonta ja pyöräily sopivat myös niille, joilla on vaivoja tai jotka aloittelevat liikuntaharrastusta, kunhan aloittaa rauhallisesti.
Kuva on eiliseltä, kun olen lähdöstä töistä kotiin. Tulin junalla Lahteen maanantaina ja kävin illalla ystäväni kanssa retkellä. Tiistaina pyöräilin Lahdesta Nastolaan ja työpäivän päätteeksi poljin Orimattilan kautta Mäntsälään, josta hyppäsin junaan ja palasin kotiini Helsinkiin. Juna + pyörä onkin tosi hyvä tapa tehdä pyöräretkiä.

 

Tapahtumat

Tapahtuma | 4.11.2020

Hallituksen kokous

Tapahtuma | 19.11.2020

Työsuojeluverkosto

Tapahtuma | 24.11.2020

Hallitus

Yhdistyksemme

OAJ Päijät-Häme toimii jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Yhdistys vastaa lahtelaisten yhdistysten neuvottelutoiminnasta.